Dynasty tietopalvelu
Pälkäneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 26.05.2026/Pykälä 53


Kokousasian teksti

 

Lukiolain mukaiset lukuvuosimaksut Pälkäneen lukiossa

 

SIVLA 26.05.2026 § 53  

189/02.05.00/2026  

Eduskunta on hyväksynyt lain lukiolain muuttamisesta (1363/2025),

jonka mukaan toisen asteen koulutukseen otetaan käyttöön

lukuvuosimaksut kolmansien maiden kansalaisille 1.8.2026 alkaen.

Lukuvuosimaksu peritään myös kolmansien maiden kansalaiselta, joka suorittaa laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa.

 

Lukuvuosimaksut koskevat opiskelijoita, jotka aloittavat opintonsa 1.8.2026tai sen jälkeen. Lukuvuosimaksun periminen ei ole koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista vaan säädetty lainsäädännössä. Maksu koskee koulutusta kaikilla kielillä.

 

Lukuvuosimaksuvelvollisia ovat kolmansien maiden kansalaiset, eli sellaiset henkilöt, jotka eivät ole EU-jäsenvaltion eikä Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaisia. Opiskelijoiden oleskeluluvan peruste vaikuttaa velvollisuuteen, mutta kotikunnalla ei ole merkitystä maksun määrään.

 

Poikkeukset lukuvuosimaksuvelvollisuudesta:

- Pysyvän tai jatkuvan oleskeluluvan haltijat

- Kolmansien maiden kansalaiset, joilla on Euroopan unionin sininen kortti tai EU-oleskelulupa

- Vaihto-opiskelijat, joiden oleskelulupa on enintään vuoden mittainen

- Henkilöt, joilla on oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella (esimerkiksi Ukrainasta)

- Kansainvälistä suojelua saaneet

- Oppivelvolliset opiskelijat

- Henkilöt, jotka osallistuvat tilauskoulutukseen.

 

Alle 18-vuotias perheensä tai huoltajansa mukana Suomeen tullut lapsi tai nuori on Suomessa oppivelvollinen saatuaan Suomesta kotikunnan. Huoltajan tai lapsen oleskeluluvan lajilla (A vai B) ei ole merkitystä.

Opintonsa toisella asteella oppivelvollisena aloittanut saa suorittaa opintonsa loppuun maksuttomasti aina sen vuoden loppuun asti, kun hän täyttää 20 vuotta.

 

Lukuvuosimaksun suuruuden määrittää koulutuksen järjestäjä, joka myös perii maksun. Lain mukaan maksun on oltava vähintään koulutuksen keskimääräisen yksikköhinnan suuruinen. Lukiokoulutuksen järjestämisellä ei kuitenkaan saa tavoitella voittoa.

 

Opiskelijan lukuvuosimaksu määräytyy opintojen aloituskohdan mukaisen yksikköhinnan mukaisesti ja se on voimassa koko opintojen ajan. 

Opiskelijoille on tiedotettava lukuvuosimaksun määräytymisestä etukäteen. Koulutuksen järjestäjän on laadittava periaatteet maksun palauttamisesta

tai hyvittämisestä esimerkiksi opintojen keskeytyessä. Lukuvuosimaksu peritään, kun opiskelupaikka on myönnetty. Koulutuksen järjestäjät saavat tiedot opiskelijoiden oleskelulupaperusteistaMaahanmuuttoviraston kautta. Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle.

 

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 24 § 1

 

Valmistelija Tiina Kivinen, sivistysjohtaja, p. 0405380031, tiina.kivinen@palkane.fi

 

Esitys Sivistysjohtaja Tiina Kivinen

 

Sivistyslautakunta päättää, että Pälkäneen kunnan lukiokoulutuksessa lukiolain mukainen kolmansien maiden kansalaisilta perittävä lukuvuosimaksu 1.8.2026 alkaen on opetuksen järjestäjän oma yksikköhinta. Hinta sisältää opetuksen opiskelumateriaaleineen ja tarvittavan ohjauksen opetussuunnitelman mukaisesti, oikeuden opiskeluhuollon palveluihin, oppilaitoksen opiskelijalounaan niinä päivinä, kun opetus toteutetaan oppilaitoksessa opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tai osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti sekä ylioppilastutkinnon pakolliset kokeet. Lisäksi sivistyslautakunta päättää valtuuttaa Pälkäneen lukion rehtorin organisoimaan lukuvuosimaksun perimiseen liittyvät käytännöt sekä toimintaperiaatteet, joita sovelletaan maksettujen lukuvuosimaksujen palauttamiseen ja lukuvuosimaksujen hyvityksiin esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa.

 

Kokouskäsittely 

 

Päätös 

Hyväksyttiin esityksen mukaan.