RSS-linkki
Kokousasiat:https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 34
Tauno Sairiala kulttuuripalkinnot ja -stipendit vuonna 2026
SIVLA 10.03.2026 § 34
85/02.05.01.01/2026
Pälkäneen kunnanvaltuuston päätöksen (21.10.2002 §48) mukaan edesmenneen omakustannekirjailija Tauno Sairialan testamenttivaroista jaetaan vuosittain kirjallisuusstipendejä ja kulttuuripalkintoja.
Omakustannekirjailija Tauno Sairiala (1935-1996) syntyi Sahalahdella ja asui siirtolaisena Ruotsissa, kunnes palasi 1970-luvulla Suomeen ja asettui asumaan Pälkäneen Sappeeseen. Hän kuvasi kirjoissaan takamaiden karua elämää. Sairiala keräsi myös jonkin verran perinnetietoa ja oli kiinnostunut erityisesti Laipanmaan elämästä.
Tauno Sairiala testamenttasi aikanaan omaisuuttaan Pälkäneen kulttuurilautakunnalle ja näistä testamenttivaroista Pälkäneen kunnan kulttuuritoimi jakaa vuosittain Tauno Sairiala -kulttuuripalkintoja.
Kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo ehdottaa, että vuoden 2026 Tauno Sairiala -kulttuuristipendi (500€) annetaan Kiertueteatteri Filmipyörä ry:lle.
Kiertueteatteri Filmipyörä ry on esittänyt jo vuosien ajan elokuvia Pälkäneellä ja erityisesti viime vuosina hakenut aktiivisesti yhteistyömuotoja pälkäneläisten toimijoiden kanssa. Tämän tuloksena Filmipyörä on järjestänyt yhdessä pälkäneläisten yhdistysten ja kulttuuriaktiivien kanssa muun muassa elokuvajuhlia ja ulkoilmanäytöksiä.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 23 § 5
Valmistelija Kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo, marketta.pyysalo@palkane.fi,
p. 0400 931 005
Esitys Sivistysjohtaja Tiina Kivinen
Sivistyslautakunta päättää jakaa Tauno Sairialan testamenttivaroista vuonna 2026 Kiertueteatteri Filmipyörä ry:lle 500 euroa kulttuurisuunnittelijan ehdotuksen mukaisesti. Lisäksi sivistyslautakunta päättää jakaa Tauno Sairiala -kulttuuristipendit opettajakunnan esityksestä yhdelle Pälkäneen lukion opiskelijalle 100 euroa, yhdelle Kostianvirran yhtenäiskoulun yläluokkien oppilaalle 50 euroa ja yhdelle Anna Tapion koulun oppilaalle 50 euroa, yhteensä 200 euroa.
Kokouskäsittely Kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo esitteli asiaa kokouksessa. Pyysalo poistui kokoushuoneesta esittelyn jälkeen ennen päätöksentekoa.
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.