RSS-linkki
Kokousasiat:https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.02.2025/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vohlisaaren vesijätön lunastaminen
TEKLA 04.02.2025 § 10
15/10.00.01/2025
Luopioisten Vohlisaaressa sijaitsevien omakotitonttien myyntiin asettaminen odottaa saaren kunnallistekniikan toteuttamista. Kunnallistekniikan lisäksi saaressa on tarpeen tehdä myös tarvittavat kiinteistötoimitukset tonttien muodostamiseksi.
Saaren itä- ja pohjoisreunoille on muodostunut asemakaavaan kuuluvaa vesijättömaata noin 6400 m² verran. Maa kuuluu toistaiseksi kiinteistöön 635-451-876-1 Luopioisten vedet, jota hallitsee järjestäytymätön osakaskunta.
Maa-alue on asemakaavassa lähivirkistysaluetta (VL), jolle sijoittuu ohjeellisia ulkoilureittejä ja luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävää tervalepikköä ja luhtaa. Vesijättö on siksi asemakaavan toteuttamiseksi lunastettavaa maa-aluetta.
Lunastettavien alueiden likimainen rajaus on kuvassa sinisellä.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 §
Valmistelija Aarni-Pekka Jakonen, maankäytön suunnittelija
p. 040 737 5390, aarni-pekka.jakonen@pakane.fi
’
Harri Apell, tekninen johtaja
p. 050 442 0131, harri.apell@palkane.fi
Esitys Tekninen johtaja Harri Apell
Tekninen lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan tai tämän osoittaman työntekijän hakemaan vesijätön lunastamista ja sopimaan siitä mahdollisesti vesialueen osakaskunnalle maksettavasta lunastuskorvauksesta.
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |