RSS-linkki
Kokousasiat:https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 15.09.2026/Pykälä 91
Teknisen lautakunnan vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2025
TEKLA 15.09.2026 § 91
569/02.06.01.03/2025
Tarkastuslautakunta on vuoden 2025 arviointikertomuksessaan (luku 8 "Tekninen toimi ja hankintamenettelyt") esittänyt teknistä tointa koskevia havaintoja ja kehittämisehdotuksia. Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Tekninen lautakunta antaa kunnanhallitukselle selvityksen arviointikertomuksen kohtiin 8.1–8.4.
Tekninen lautakunta antaa havaintoihin seuraavan selvityksen:
8.1 Vuosien 2023–2024 hankintoihin liittyvät keskeneräiset asiat
Arviointikertomuksessa mainitut kaksi asiaa: kiinteistöjen ulkoalueiden talvikauden 2023–2024 kunnossapito, mukaan lukien hiekanpoisto, sekä kuivatun yhdyskuntapuhdistamolietteen vastaanotto.
Kiinteistöjen ulkoalueiden hankintaan liittyvien asioiden aineelliseen ratkaisuun tai vastuukysymyksiin tekninen lautakunta ei tässä selvityksessä ota kantaa.
Kuivatun yhdyskuntalietteen osalta markkinaoikeus hylkäsi valituksen (MaO dnro 23/03.04.04.00.04/2025).
Tarkastuslautakunnan havaintoon hankintaprosessien suunnitelmallisuuden ja dokumentoinnin vahvistamisesta tekninen lautakunta yhtyy. Toimenpiteinä:
- hankintojen suunnittelua on kehitetään hankintasuunnitelman avulla;
- hankinta-asiakirjojen kirjaamista on täsmennetty ja keskitetty hankintojen valmistelusta vastaavalle viranhaltijalle, mikä yhtenäistää dokumentointia ja varmistaa asiakirjojen tallentumisen asianhallintaan;
- sopimusmenettelyä on täsmennetty sekä tarjouspyyntövaiheessa että käytännön hankintaprosessissa siten, että kirjallinen sopimus tehdään ennen töiden aloittamista;
- hankintoja koskevaa sisäistä ohjeistusta on lisätty.
8.2 Kaavateiden talvikunnossapidon kilpailutus 2025–2027
Hankinta toteutettiin avoimella menettelyllä. Tarjousaikana annettiin kolme korjausilmoitusta (22.8., 3.9. ja 9.9.2025). Hankinnasta tehtiin valitus markkinaoikeuteen 8.10.2025. Tekninen lautakunta on 21.10.2025 tekemällään päätöksellä § 110 muun ohella poistanut 16.9.2025 tekemänsä päätöksen § 90 ja keskeyttänyt hankintamenettelyn. Päätös on saatettu tiedoksi markkinaoikeudelle. Valittaja on peruuttanut valituksensa ja markkinaoikeus on todennut näin ollen asian käsittelyn rauenneeksi (MaO dnro 525/03.04.04.00.04/2025).
Hankintojen suunnitelmallisuuden ja aikataulutuksen kehittämiseksi tekninen toimi on ryhtynyt tai ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin:
- hankintojen aikataulutusta varten valmistellaan hankintakalenteria, joka tukee kilpailutusten käynnistämistä riittävän ajoissa;
- tarjouspyyntöjen valmisteluprosessia on kehitetty;
- jatkossa täsmennetään menettelyä, jolla kilpailutusten käynnistymistä ja etenemistä seurataan teknisessä lautakunnassa.
8.3 Resurssit ja osaaminen
Tarkastuslautakunnan havainnon johdosta tekninen lautakunta pitää perusteltuna arvioida teknisen toimen henkilöstöresurssien riittävyyttä ja osaamisen kohdentumista kokonaisuutena. Arviointi kohdistuu tehtävien ja resurssien järjestämiseen, ei yksittäisten viranhaltijoiden arviointiin.
Toimenpiteinä:
- hankintatehtäviin on lisätty teknisen toimen sisäistä työpanosta, mikä vahvistaa hankintojen hoitamista omana työnä;
- osaamista vahvistetaan: hankintojen valmistelusta vastaava kehittää hankintaosaamistaan julkisten hankintojen opinnoilla;
- osa hankintatoiminnan kehittämistoimista on valmistelussa ja etenee vaiheittain;
- osana teknisen toimen organisaation ja tehtävien järjestämisen tarkastelua arvioidaan tehtäväkuvien, tehtävien vaativuuden ja tehtävänimikkeiden ajantasaisuutta suhteessa tosiasiallisiin tehtäviin. Hankintatehtävien lisääntyessä on tarpeen varmistaa, että tehtäväkuvat ja nimikkeet vastaavat tehtävien tosiasiallista sisältöä ja vaativuutta.
Seurannan vahvistamiseksi tekninen toimi valmistelee menettelyn, jolla resurssitilanteesta ja hankintatoiminnan kehittämisen etenemisestä raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti, esimerkiksi talousarvion ja tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä sekä tarvittaessa erillisenä katsauksena. Tarpeen mukaan asiasta tiedotetaan edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
8.4 Yhteenveto toimenpiteistä
Tekninen toimi on ryhtynyt tai ryhtyy arviointikertomuksen havaintojen johdosta seuraaviin toimenpiteisiin vuosina 2026–2028:
- Hankintojen suunnitelmallisuus ja aikataulutus: hankintojen suunnittelua ja aikataulutusta kehitetään hankintasuunnitelman ja valmisteltavan hankintakalenterin avulla siten, että kilpailutukset voidaan käynnistää riittävän ajoissa.
- Dokumentointi ja asiakirjahallinta: hankinta-asiakirjojen kirjaamista on täsmennetty ja keskitetty, mikä yhtenäistää dokumentointia ja varmistaa asiakirjojen tallentumisen asianhallintaan.
- Sopimusmenettely ja sopimuksen hallinta: kirjallinen sopimus tehdään ennen töiden aloittamista, ja sopimuskauden aikaista seurantaa täsmennetään.
- Osaaminen ja resurssit: hankintatehtäviin on lisätty teknisen toimen sisäistä työpanosta, hankintaosaamista vahvistetaan kouluttautumisen kautta, ja tehtäväkuvien, tehtävien vaativuuden ja tehtävänimikkeiden ajantasaisuutta tarkastellaan osana organisaation järjestämistä.
- Seuranta ja raportointi: valmistellaan menettely, jolla kilpailutusten käynnistymistä ja etenemistä seurataan teknisessä lautakunnassa ja jolla resurssitilanteesta ja hankintatoiminnan kehittämisestä raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti.
Vastuutaho: tekninen toimi teknisen johtajan johdolla. Aikataulu: toimet toteutetaan ja niitä kehitetään vaiheittain vuosina 2026–2028.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 26 §
Valmistelija Harri Apell, tekninen johtaja
p. 050 442 0131, harri.apell@palkane.fi
Esitys Tekninen johtaja Harri Apell
Tekninen lautakunta päättää antaa edellä esitetyn selvityksen tarkastuslautakunnan vuoden 2025 arviointikertomuksen luvun 8 havaintoihin (kohdat 8.1–8.4) ja saattaa selvityksen kunnanhallitukselle kuntalain 121 §:ssä tarkoitettua, valtuustolle annettavaa lausuntoa varten.
Kokouskäsittely
Päätös
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.