Dynasty tietopalvelu
Pälkäneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Rakennus- ja ympäristöjaosto
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 24


Kokousasian teksti

 

Rakennus- ja ympäristöjaoston itsearviointi 2025

 

RYJA 12.03.2026 § 24  

57/00.01.03/2026  

Luottamustoimielinten työskentelyn kehittämisen kannalta on tärkeää, että toimielimet arvioivat toimintaansa vuosittain. Pälkäneen kunnassa otettiin käyttöön vuonna 2023 luottamustoimielinten itsearviointikysely, jolla kunnanhallitus, lautakunnat ja jaosto arvioivat työskentelyään vuosittain. Itsearvioinnissa luottamushenkilöt arvioivat toimielimen toimintaa, työskentelytapoja, saavutettuja tuloksia sekä tarpeita toiminnan kehittämiseksi.

 

Itsearviointi toteutetaan sähköisellä kyselylomakkeella, johon toimielinten jäsenet vastaavat henkilökohtaisesti. Rakennus- ja ympäristöjaoston toteuttamassa itsearviointikyselyssä arvioidaan jaoston toimintaa vuonna 2025 siitä alkaen, kun uusi kunnanhallitus aloitti toimintansa 1.6.2025.

 

Rakennus- ja ympäristöjaoston jäsenille sekä hallituksen kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeutetulle kunnanhallituksen edustajalle lähetetään sähköinen linkki itsearviointikyselyyn. Kyselyyn tulee vastata 2.4.2026 mennessä.

 

Jaosto käsittelee itsarvioinnin tulokset kokouksessaan 16.4.2026. Tuloksia ei käsitellä julkisesti, koska kyse on lain viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) 5 §:n 3. momentissa tarkoitetusta sisäistä työskentelyä varten laaditusta asiakirjasta, joka ei ole julkinen.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 §

 

Valmistelija Arttu Jokinen, johtava rakennustarkastaja

 p. 040 546 0314, arttu.jokinen@palkane.fi

 

Esitys Johtava rakennustarkastaja Arttu Jokinen

 

Rakennus- ja ympäristöjaosto päättää toteuttaa itsearvioinnin vuodesta 2025 niin, että jaoston jäsenet ja kokouksessa läsnäolo-oikeutettu kunnanhallituksen jäsen vastaavat sähköiseen itsearviointikyselyyn viimeistään 2.4.2026.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.