Dynasty tietopalvelu
Pälkäneen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 25


Kokousasian teksti

 

Teknisen lautakunnan itsearviointi vuodesta 2025

 

TEKLA 10.03.2026 § 25  

57/00.01.03/2026  

Pälkäneen kunnassa on otettu vuonna 2022 käyttöön luottamustoimielinten itsearviointikysely. Kunnanhallitus, lautakunnat ja jaosto arvioivat työskentelyään vuosittain. Itsearvioinnissa luottamushenkilöt arvioivat toimielimen toimintaa, työskentelytapoja, saavutettuja tuloksia sekä tarpeita toiminnan kehittämiseen.

 

Itsearviointi toteutetaan sähköisellä kyselylomakkeella, johon toimielinten jäsenet vastaavat henkilökohtaisesti. Kyselyssä arvioidaan vuoden 2025 toimintaa.

 

Teknisen lautakunnan jäsenille sekä läsnäolo-oikeutetulle kunnanhallituksen jäsenelle on lähetetty sähköinen linkki itsearviointikyselyyn.

 

Lautakunta käsittelee itsenarvioinnin tulokset kokouksessa ja tekee tulosten pohjalta tarvittavat johtopäätelmät.

 

Koska kyseessä on julkisuuslain (621/1999) 5.3 §:ssä tarkoitettu sisäistä työskentelyä varten laadittu asiakirja, se ei ole julkinen.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 23 §

 

Valmistelija Harri Apell, tekninen johtaja

 p. 050 442 0131, harri.apell@palkane.fi

 

 

Esitys Tekninen johtaja Harri Apell

 

Päätös annetaan kokouksessa lautakunnan käymän keskustelun pohjalta.

 

Esitys kokouksessa Tekninen johtaja Harri Apell

 

 Tekninen lautakunta merkitsee itsearvioinnin tulokset tiedokseen. Lautakunnalle hankitaan vuoden 2026 aikana asiantuntijakoulutusta tarpeen mukaan.

 

Päätös Hyväksyttiiin esityksen mukaisesti.