Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pälkäneen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 51


 

Muutospäätös peruspalvelujen valtionosuuteen vuodelle 2025 ja talousarviomuutos valtionosuuksiin sekä kotikuntakorvauksiin vuodelle 2025

 

KH 18.08.2025 § 139 

 

Valtiovarainministeriö myöntää kunnan peruspalveluiden valtionosuuden sekä päättää veroperustemuutoksista johtuvista verotulomenetysten korvauksista. Valtiovarainministeriön hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä kotikuntakorvauksista säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (1704/2009). Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009) sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa (1765/2009) tarkoitetut valtionosuudet.

 

Pälkäneen kunnanhallitus on käsitellyt valtionosuuksia 20.1.2025 (§ 8). Kokouksessa käsitellyt valtionosuudet ovat perustuneet valtiovarainministeriön päätöksiin 19.12.2024 (VN/33430/2024) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökseen 30.12.2024 (VN/35512/2024). Alla olevassa taulukossa esitetty joulukuussa tehdyt päätökset kootusti:

 


euroa / kuukausi

euroa / kuukausi

euroa / vuosi

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

(sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen)

310 529

3 726 348

-josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

182 279

2 187 345

 

Kotikuntakorvaustulot

 

28 761

345 132

Kotikuntakorvausmenot

 

-64 116

-769 392

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

68 535

822 417

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa

sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus

-33 595

-403 112

Yhteensä (valtionosuusmaksatus)

 

310 116

3 721 393

Yhteensä (kirjanpidollinen valtionosuus)

 

345 471

4 145 653

 

Valtiovarainministeriö on tehnyt 24.6.2025 päätöksen kunnan peruspalveluiden valtionosuuden muutoksista vuodelle 2025 (VN/33429/2024). Päätöksessä palaututetaan:

 

  1. Käyttämättömän määrärahan palautus valtion talousarvion momentilta 28.90.21 (Kuntien yhdistämisen taloudellinen tuki)

 

-   Kuntien yhdistymiseen liittyvää taloudellista tukea (yht. 5,5 miljoonaa euroa) siirretään kuntien peruspalveluiden valtionsuuteen

 

  1. Kuntien digitalisaation kannustinjärjestelmään osoitettujen määrärahojen (momentilta 28.90.32) osittainen palautus kunnan peruspalveluiden valtionosuusmomentille

 

-   Digikannustinhankkeisiin käyttämättä jäävän määrärahan palautus kuntien valtionosuuksiin (yht. 3,263 miljoonaa euroa).

 

Muutokset otetaan huomioon kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2025 elokuun maksuerästä lukien. Uudet muutospäätöksen 24.6.2024 mukaiset valtionosuudet vuodelle 2025 ovat (muutokset esitetty tummennettuna ja alleviivattuna):

 


euroa / kuukausi

euroa / kuukausi

euroa / vuosi

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

(sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen)

310 529

3 736 360

 

-josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

182 279

2 187 345

 

Kotikuntakorvaustulot

 

28 761

345 132

Kotikuntakorvausmenot

 

-64 116

-769 392

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

68 535

822 417

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa

sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus

-33 595

-403 112

Yhteensä (valtionosuusmaksatus)

 

310 116

3 731 406

 

Yhteensä (kirjanpidollinen valtionosuus)

 

345 471

4 155 665

 

 

Muutoksen seurauksena Pälkäneen kunnan kirjanpidolliset valtionosuudet kasvavat yhteensä 10 012 euroa. Muutos tulee kokonaisuudessaan kunnan peruspalveluiden valtionosuuksista.

 

Talousarviomuutos:

 

Kunnan valtionosuuksiin ei ole vielä tehty talousarviomuutosta 2025 vuoden määrärahoihin. Kunnan kirjanpidolliset valtionosuudet ovat tällä hetkellä talousarviossa yhteensä 3 983 783 euroa ja VM:n uusimmassa kesäkuun muutospäätöksessä kirjanpidolliset valtionosuudet ovat yhteensä 4 155 665 euroa. Lisäksi kotikuntakorvaukset ovat muuttuneet alkuperäisestä talolousarviosta. Muuttuneiden summien johdosta talousarvioon on tarve tehdä muutos. Alla olevassa taulukossa esitettynä muutokset tarkemmin:

 


 

TA 2025

Muutos

MTA 2025

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus

(sis. verotuloihin perustuvan valtionosuuden tasauksen)

3 740 584

-4 224

3 736 360

 

-josta verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

2 207 805

-20 460

2 187 345

 

Kotikuntakorvaustulot

 

306 757

38 375

345 132

Kotikuntakorvausmenot

 

-723 125

-46 267

-769 392

Veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus

807 937

14 480

822 417

Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa

sekä vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa tarkoitettu rahoitus

-564 738

161 626

-403 112

Yhteensä (valtionosuusmaksatus)

 

3 567 415

163 991

3 731 406

 

Yhteensä (kirjanpidollinen valtionosuus)

 

3 983 783

176 106

4 155 665

 

 

Talousarviomuutokset yhteensä:

 

Valtionosuudet kasvavat 171 882 euroa, josta

-          Kunnan peruspalveluiden valtionosuus pienenee -4 224 euroa

-          Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus kasvaa 161 626 euroa

-          Verotulomenetysten korvaus kasvaa 14 480 euroa

 

Kotikuntakorvaukset (netto) pienenee -7 892 euroa, josta

-          Kotikuntakorvaustulot kasvavat 38 375 euroa

-          Kotikuntakorvausmenot kasvavat -46 267 euroa

 

Muutosten yhteisvaikutus talousarvioon nähden 163 990 euroa vuosikatetta parantavana.

 

Pälkäneen kunnan vuoden 2025 talousarviossa valtionosuudet on määritetty sitovaksi eräksi kunnanvaltuustoon nähden, joten talousarvion ja ministeriöiden päätösten summien erotukselle tulee hakea kunnanvaltuustolta talousarviomuutosta vuodelle 2025.

 

Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä koskevaan päätökseen, sillä on oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksi saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

Oheismateriaalina VM:n päätös ja päätöksen liite kunnan peruspalvelujen valtionosuusuuden muuttamisesta vuodelle 2025.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 74 §

 

Valmistelija Aatu Laamanen, talousjohtaja

 p. 050 469 8477, aatu.laamanen@palkane.fi

 

Esitys Kunnanjohtaja Pauliina Pikka

 

 Kunnanhallitus päättää

 

  1. hyväksyä valtiovarainministeriön peruspalveluiden valtionosuutta koskevan muutospäätöksen vuodelle 2025.

 

  1. olla hakematta oikaisua edellä mainittuun päätökseen.

 

  1. esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää nostaa talousarviomuutoksena vuoden 2025 valtionosuuksia yhteensä 171 882 euroa ja pienentää kotikuntakorvauksia (netto) -7 892 euroa esittelytekstin mukaisin perustein.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

KV 08.09.2025 § 51  

497/02.05.01.00/2024  

 

Esitys Kunnanhallitus

 

 Kunnanvaltuusto päättää nostaa talousarviomuutoksena vuoden 2025 valtionosuuksia yhteensä 171 882 euroa ja pienentää kotikuntakorvauksia (netto) -7 892 euroa esittelytekstin mukaisin perustein.

 

Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.