RSS-linkki
Kokousasiat:https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://palkane.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.09.2025/Pykälä 88
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valokuitukaapeleiden katu- ja sijoituslupa Onkkaalan alueelle kunnan hallinnoimilla alueilla
TEKLA 16.09.2025 § 88
395/00.01.01/2025
GlobalConnect Oy on rakentamassa Pälkäneelle täydentävää valokuituverkkoa olemassa olevan verkon lisäksi.
Rakenteiden, kuten valokaapeleiden, sijoittaminen katu- ja muille yleisille alueille edellyttää sijoituslupaa. Luvan tarkoituksena on valvoa yleisillä alueilla tehtäviä töitä, rajata työstä aiheutuva haitta ympäristölle, taata liikenne- ja muu yleinen turvallisuus sekä varmistaa että, sijoitettavista rakenteista aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa olemassa oleville rakenteille ja niiden kunnossapidolle.
GlobalConnect Oy kertoo aloittavansa verkon rakentamistyöt heti luparosessin ratkettua ja olettama on että verkonrakentaminen on valmis joulukuun puoleen väliin mennessä. Urakoitsijana toimii Länsi-Suomen verkkopalvelu (LSVP).
Kaapelit sijoitetaan Onkkaalan kylän alueelle oheisliitteenä olevien karttojen mukaisesti (sijaintikartat eivät ole julkisia, maanalaisen infrastruktuurin tieto on kriittistä tietoa). Alueet kattavat pääsääntöisesti aiemmin Pälkäneen Valokuitu Oy:n suunnittelemat alueet. Kartoisssa on merkitty punaisella värillä uudet kaivualueet ja oranssilla olemassa oleva verkko.
Ennallistamistoimet toteutetaan kunnan määraysten mukaisesti ja kunnan valvonnassa, kuitenkin vähintään samalle tasolle kuin aloittaessa.
Työ edellyttää kunnalta valvontatoimia, joten erillisenvalvontamaksun määrääminen on perusteltua. Erillistä sijoittamiseen liittyvää maksua ei ole syytä periaa, koska hanke tuottaa kunnalle merkittävää yhteiskunnallista hyötyä.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 §
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Apell
p. 0504420131 harri.apell@palkane.fi
Esitys Tekninen johtaja Harri Apell
Lautakunta hyväksyy valokuitujohtojen sijoittamisen Onkkaalan kylän alueelle seuraavin ehdoin:
- Hakija vastaa kaikista muista työhön liittyvistä luvista, tämä sijoituslupa kattaa ainoastaan kunnan hallinnoimat alueet.
- Hakija ilmoittaa vastuuhenkilön hankkeelle
- Hakija ilmoittaa hankkeen vastuuhenkilön kaivantotöistä.
- Sijoitussyvyys kaapeleille on pääsääntöisesti 700mm. Mikäli syvyydestä poiketaan kohtuuttomuuden vuoksi, on tiedot sovittava kunnan / maanomistajan kanssa ja tieto on merkittävä lopullisiin sijoitustietoihin
- Hakija vastaa liikenteenohjausuunnitelmasta ja riittävästä tiedottamisesta työn vaikutuspiirissä oleville asukkaille ja muille asianomaisille
- Hakija ilmoittaa kulloisenkin työmaa-alueen aloittamisesta riittävän ajoissa kunnan teknisiin palveluihin
- Työalueet on pidettävä asianmukaisesti turvallisina ja siisteinä
- Kaivuutöissä on noudatettava alan yleistä ohjeistusta
- Hankkeen päätyttyä suoritetaan kaivuualueiden loppukatselmus kunnan kanssa.
Lautakunta määrää työn valvontamaksuksi 2000 euroa.
Keskustelu asiasta
Lautakunta kävi keskustelua asiasta:
- Kunnalla voi olla rakennettaviin johtoalueisiin tulevaisuudessa maankäytön tarvetta joko kaavoituksen tai yhdyskuntaa palvelevan infran muodossa. Tällaisissa tapauksissa ehtoihin tulee lisätä, että mahdollisista johdon siirto kustannuksista vastaa kaapelin haltija.
- Hanke on alueeltaan laaja ja vaikutus infran ja liikenteen sujuvuuteen merkittävä. Työaluekohteet on merkittävä huolella maastoon ennen töiden aloitusta.
Teknisen johtajan kokouksessa antama uusi esitys
Lautakunta hyväksyy valokuitujohtojen sijoittamisen Onkkaalan kylän alueelle seuraavin ehdoin:
- Hakija vastaa kaikista muista työhön liittyvistä luvista, tämä sijoituslupa kattaa ainoastaan kunnan hallinnoimat alueet.
- Hakija ilmoittaa vastuuhenkilön hankkeelle
- Hakija ilmoittaa hankkeen vastuuhenkilön kaivantotöistä.
- Sijoitussyvyys kaapeleille on pääsääntöisesti 700mm. Mikäli syvyydestä poiketaan kohtuuttomuuden vuoksi, on tiedot sovittava kunnan / maanomistajan kanssa ja tieto on merkittävä lopullisiin sijoitustietoihin
- Hakija vastaa liikenteenohjausuunnitelmasta ja riittävästä tiedottamisesta työn vaikutuspiirissä oleville asukkaille ja muille asianomaisille
- Hakija ilmoittaa kulloisenkin työmaa-alueen aloittamisesta riittävän ajoissa kunnan teknisiin palveluihin
- Työalueet on pidettävä asianmukaisesti turvallisina ja siisteinä
- Kaivuutöissä on noudatettava alan yleistä ohjeistusta
- Hankkeen päätyttyä suoritetaan kaivuualueiden loppukatselmus kunnan kanssa.
- Mikäli kunnalle syntyy maankäytön tarvetta joko kaavoituksen tai yhdyskuntaa palvelevan infran muodossa, mahdollisista johdon siirto kustannuksista vastaa kaapelin haltija.
- Työaluekohteet on merkittävä huolella maastoon ennen töiden aloitusta.
Lautakunta määrää työn valvontamaksuksi 2000 euroa
Päätös Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |